perjantai 11. marraskuuta 2016

Mallinuken pukeminen

Tänään puimme mallinuket. Meidän nukkemme teema oli koulun kevätjuhla.


Muistathan olla varovainen mallinukkea käsitellessä, sillä siinä on paljon helposti irtoavia osia, sekä osat hajoavat helposti!






 Mallinuken pukemisen aloitimme siitä, että etsimme nukelle asusteet, silitimme ne ja entiset asusteet otettiin pois.


 Tämän jälkeen purimme mallinuken. Nukke puretaan aina ylhäältä alaspäin, eli aloitetaan peruukista ja viimeisenä pois otetaan kengät. Suositeltavaa on irrottaa kädet ja ranteet heti, kun nuken paita on riisuttu. Tämän jälkeen irroitimme nuken alaosan sen ''alustasta'' ja siirsimme nuken selälleen.


 Meidän mallinukkemme jalkoja ei saanut osiin, joten sitten vain otimme nuken housut ja kengät pois.















Nukkejen ''nivelet ovat useinmiten kiinni kierteillä tai muulla vastaavalla.

















Kun nukke oli osissa, siirsimme nuken paikkaan, jonne halusimme sen laittaa.


Mallinuken pukemisen aloitimme toisin päin kun sen purkaminen, eli puimme sen alhaalta ylöspäin. Kun kengät ja housut oli laitettu,  nuken teline täytyi pyyhkiä, sillä se kerää helposti pölyä.




Tämän jälkeen nuken alaosa yhdistettiin telineeseen, jonka jälkeen alaosaan kiinnitettiin yläosa.


Sitten pääsimmekin jo aloittamaan paidan pukemista yläosaan.
Kun yläosalla oli vaatteet, kiinnitimme käsivarret sekä ranteet. Sen jälkeen piilotimme vaatteiden hintalaput.


 Sitten vain peruukki nukelle päähän ja vähän hiusten kampausta ja nukke oli valmis.




























Seuraava tehtävämme oli asiakasinformaation tuottaminen. Teimme nuken jalkoihin kyltin nykyisten vaatteiden hinnoista. Kyltistä tuli siisti, kun teimme alussa haaleasti lyijykynällä marginaalit. Myös hintojen pilkut teimme allekkain, niin että pilkut ovat samalla tasolla. Vaatteiden hinnat merkitään ylhäältä alaspäin, niin kuin kuvasta näkyykin ylimpänä
    huivin, alimpana kenkien hinta. Viimeisenä veimme mallinuken vanhat vaatteet siististi paikoilleen.
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti